Päivän ohjelmassa oli kurssi-infoa, lämmittelyä, esittäytymistä. Koulutuksen sisältö tänään käsitteli mm. seuraavia aiheita: oppimisympäristön vaikutus oppimiseen, motivaatiota ja motivoimista, oman työn reflektointia. Työtapoina oli: keskustelua, videoiden katsomista, teorioihin perehtymistä, roolipelejä sekä erilaiset reflektointiharjoitukset. Saimme paljon mukaan materiaalia luettavaksi ja työpaikallekin vietäväksi.
Mitä jäi päivästä mielenpäälle?
Tuija: "Oli mielenkiintoista huomata, kuinka paljon käytänkään omassa opetuksessani aktivoivia menetelmiä. Oli hienoa heittäytyä mukaan toimintaan vieraalla kielellä, jopa näyttelemiseen. Joskus on hyvä hypätä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Rohkeus kantaa."
Anne: "Ymmärsin, että pienryhmäohjaus on kaikista mieluisin työmenetelmäni, jota haluan syventää lisää teoreettisella viitekehyksellä."
Mitä odotamme kurssiviikolta?
Tavoitteenamme on oppia jokaiselta päivältä joku uusi aktivoiva menetelmä itselle tai muille kollegoille jaettavaksi. Koska olemme ulkomailla koulutuksessa, pyrimme aistimaan kansainvälisiä vaikutelmia ja poimimaan niistä jotain kotimaassa sovellettavaksi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti