torstai 1. lokakuuta 2015

Neljäs toimintapäivä

Tämä päivä meni Susanin ohjaamana. Ensin kokosimme mahdollisia ja toteutuneita koulun käytänteitä ja aktiviteetteja, joissa opiskelijat itse ovat aktiivisia ja/toimijoita. Jälleen voimme todeta, että nämä asiat ovat meidän oppilaitoksessa hyvällä mallilla. Uutena ideana voisimme toteuttaa esim. opiskelijoiden tekemän laulun lyseon lukiosta:) Toinen kehitettävä voisi olla väittelytaidot.

Käytimme paljon aikaa koulun ja perheiden suhteiden pohtimiseen. Totesimme, että tämän aiheen käsittely ei sopinut kenenkään kurssille osallistujan koulutasolle. Mielenkiintoista oli kuitenkin näytellä erilaisia tilanteita, joissa kohtaamme vanhempia.
Päivän kolmas teema oli ryhmän dynamiikan käsittely. Susan haastoi meitä roolipelien kautta tilanteissa, joissa näyttelimme omaan rooliamme. Kohtausten jälkeen arvoimme omaa ja toistemme toimintaa sekä pohdimme mahdollisia kehittämisehdotuksia. Tämän jälkeen huomasi, että energiatasoa pitää nostaa ja toi pelillisyyden mukaan toimintaan. Hot potato -peli saikin aikaan naurua, ilottelua ja energiatason nousua.

Loppuyhteenvetona pohdimme vielä omien työyhteisöjemme toimivuutta ja vertailimme eri maiden toimintatapoja eri kulttuureissa. Susanin kanssa työskentely kehitti kielitaitoamme, koska hän vaati meiltä paljon keskustelua ja monenlaista ilmaisua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti